Tänään oli sitten sattumusten sarja.
Pääsin aikaisin joelle ja ajattelin kaivaa sitten koko päivän, kun keli oli yksi parhaimmista. Tunnin siinä kaivettuani nousin montusta - tai siis yritin nousta montusta - ja kuinkas ollakaan, penkka petti ja kaaduin suoraan eteen maahan. Mitään muuten ei olisi ongelmaa, mutta lapio vasemmassa kädessä kolhasi sitten saman käden nimetöntä kiveä päin niin, että kynnen sivu painautui sisään ja vertahan sieltä tuli.
Näppäränä laitoin siihen suojan, mutta kosketuskipeä se oli. Jälleen näppäränä ajattelin, että vaihdan puolisuutta ja kaivan vasemmalla puolella. Tämähän luonnistuu hyvin, kun voi välttää oikean käden käyttöä.
Hieman ennen puolta päivää piti jälleen nousta perkaamaan ränniä, kun sinne tuli juuria tukkimaan seulaa. Ja kuinka ollakaan, sama penkka petti toiselta puolelta kuin edelliselläkin nousukerralla. Tällä kertaa löin vasemman käden nimettömän suoraan kiveä päin ja sama juttu, kynsi leikkasi läpi ja jälleen sitä samaa punaista nestettä vuoti ulos.
Havukka-ahon ajattelija mietti, onko etelämaissa ihmisiä, joilla olisi neljä kättä; normaalien käsien lisäksi välikäsiksi kutsumansa toinen pari. Minulla niitä ei ole, joten tällä kertaa loppuivat terveet kädet toiseen loukkaantumiseen. Mitäpä siinä sitten enää muuta, kuin kosketuskipeiden sormien kanssa koittaa saada laitteet peittoon ja siivottua paikka jotenkin siedettävään tilaan. Pitää muutaman päivän päästä mennä laitteleen paikat talvikuntoon, kunhan siihen mennessä sormien punerrus helpottaa.
On muuten mielenkiintoista kirjoittaa tätä juttua 8-sormijärjestelmällä. 10-sormisuuttakaan en osaa, mutta kipeytyneet sormet merkkaavat kyllä, kun niillä koittaa tekstiä tuottaa.
Mitäpä tässä sitten sen enempää, kuin lähtemään matkailemaan paikkoja. Päätin suunnistaa Nellimiin ja tutustua siellä paikkoihin. Tukkien uittorännillä oli mielenkiintoista käydä katsomassa, millainen se sitten oikeastaan on.
Matka uittorännille onnistui hyvinkin. Loppumatkasta on tosin mäki, jossa on ruovittu niin paljon, että nousu sieltä pois oli mielenkiintoinen kokemus. Mäen jyrkkyys lisäsi omaa viehätystään, mutta kyllähän se kertayrittämällä sieltä pois tuli.
Loppupäivästä sormet oli vielä punertavammat, joten eiköhän tämän vuoden kausi ollut sitten tässä. Loppuajasta paikalla on muutamia vieraita, joiden kanssa liikutaan. Kaivamassakin käydään, mutta se nyt on vain lähinnä näytösluonteista toimintaa.
Päättäjäisten päivällinen olikin sitten nuotion ääressä nautittu gurmee-ateria, jonka makuelämys muodostui huonosti hiiltyneiden puiden tuottamasta vienosta savun mausta. Siinähän se kuitenkin meni, muutaman kuukkelin ja yhden hiiren kanssa nautiskellessa. Jotain aterian ominaisuudesta voisi aavistella yli lentäneesä korpista. Olikohan se nähnyt jotain mielestään itselleen sopivaksi katsomaa ateriaa ...
(Siirretty teksti toisesta blogista.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti