Hikeä ja hiljaiseloa

Tuossa otsikossa onkin oikeastaan pari päivän tiivistys, ja sääennusteen mukaan sitä voisi jatkaa ensi viikon lopulle asti. Eihän lämmin luita riko, mutta se nostaa paarma- ja muut pömmähäisparvet liikkeelle, ja niistä on hieman riesaa. Onneksi tämä puuhailuni on vain harrastusta, ja siksi voi aina vähän elellä sään mukaan.

Vaikuttaa nyt kyllä siltä, että en lähde tuonne suolle käveleen ja kuljettaan laitteita montulle ennen kuin tämä sää viilenee. Yöllä tietenkin olisi viileämpää, mutta lomalla pitää toki nukkua silloin, kun unta saa. Onneksi asunnollani on hyvä ilmastointi, ja lämpö sisällä ei ole vielä kivunnut yli 23 °C. 

Pahin ennuste on, että tänä vuonna en laita ollenkaan rumpua käyttökuntoon, jos tuo sää ei yhtään työntekoa suosi. Noh, lomaillaan sitten vaihteeksi, mikä ei ole yhtään huonompi juttu.

Kävin Enskan Valinnasta noutamassa uuden imuletkun, kun oma unohtui varastoon. Pohjaventtiilin puolen sain kiinnitettyä, ja siinä sitten olikin päivän "urakka". Tuon ja parin paarmanpureman jälkeen mietinkin, että päivä taitaa olla nyt täysi. Parempi siirtyä kioskin kahvittelun kautta asunnolle viruttamaan itseään kraanan alla.

Kun katselin siinä kioskilla mustikkamuffinssia, niin mietin, olenko sen ansainnut. Vastaus oli kielteinen, mutta ostin sen silti. Pitäähän sitä lomalla vähän herkutella. Mutta kohtuudella sekin.

Sotajoentiellekin on nyt tullut valvontaa:

 Toivottavasti tuon mukana tulisi joskus valtakunnan sähköverkkokin. Ehkä sen puutteen vuoksi näillä nurkilla en ole vielä yhtäkään sähköautoa nähnyt.

Tilannekatsaus

On se vaan jotenkin kummallista. Että jet lag tulee myös liikumisesta etelästä pohjoiseenpäin. Lyhyet kymmenen tunnin yöunet ja päivällä kolmen tunnin päikkärit piti ottaa, että alkaa kehon vuorokausi olemaan jotenkin kohdillaan kellon kanssa.

Montulla kaikki näytti olevan paikoillaan, kuten kuvasta näkyy. Tulva ei ole vienyt mitään oleellista mennessään.

Lämpötilan noustessa hellerajaan sen mukana tulee myös muita sivuvaikutuksia. Hikoilu on niistä yksi, jonka vielä jotenkin sietää. Toinen on sitten nämä paarmat, joiden parvi on kärsivällisesti talven odotellut paikalle saapuvia etelän syöttejä. Niitä oli nytkin jotain viitisentoista kuutiometrissä ympärillä pörräämässä ja lounasta etsimässä. Siksi tämä päivä menikin vain paikkoja tarkastellessa, että kaikki on edelleen kutakuinkin tallessa. Sopivasti riitti intoa vielä vähän siivoilla paikkoja, että saa tarpeettomat tavarat kuljetettua ajallaan pois.

Ja samalla tuli mieleeni, miten edellisen blogikirjoituksen "ei sitä ihminen tiedä" aihe liittyi tähän. Ei sitä ihminen meinaan tiedä, mitä kaikkea on unohtanut. Luulin, että olisin jättänyt imuputken laitteiden kanssa talvehtimaan, mutta ei. Varastossani oleva letku on juuri se imuletku, eikä se ylijäämäpala. Niinpä sen vuoksi huomenna on vuorossa käynti Ivalossa etsimässä 2" imuletkua. Kokonaistaloudellisesti se on edullisempi, kuin lähteä ajamaan reippaat parituhatta kilometriä sen imuletkun vuoksi.

Ennusteen mukaan noin viikon päästä tämä helle hellittää, ja sitten lämpötila painuu sinne parinkympin tietämille ja vähän allekin. Siihen asti pitää vain kärvistellä. Onneksi on majoitus on hyvä, niin voi vaikka siihen asti maata pehmeällä lakanoiden välissä.

Lomaahan tämä on, eikä vakavaa kullankaivuuta.

Vitsi vitsi :D

Ei sitä ihminen tiedä

Lomalle lähdetään jollain tapaa unohtamaan, kuka sitten mitäkin. Yleisimmät unohdettavat taitavat olla ressi ja työkiireet.

Täällä perillä huomaan, että tuo tosiaan toimii, kun purkaessa tavaroita huomaan ainakin yhden takin, maaporanterät ja joitain työkaluja unohtaneeni ottaa mukaan. Takin kanssa tuskin tulee ongelmaa, kun olen näin +14 °C ilmaan hyvin tyytyväinen, enkä sitä lämpöisempää kaipaakaan, mutta putkitonkien puute voi jo olla pahempi juttu, jos jotain liitosta pitäisi kiristää.

Matka muuten sujui ihan perinteiseen tapaan. Lähtö oli illalla, yön yli ajoa, ja aamulla sopivasti perillä niin, että tunnin sai lepuutella silmiään, ennen kuin se "kultakioski" aukesi. Tällä kertaa ei ollut alipaine kadoksissa.

Ai niin, olihan se alipaine kadonnut. Mutta tällä kertaa ei omasta autosta. Siihen kioskille ilmestyi Pirkka-Volkkari, jota myös Skodaksi kutsutaan, ja sen vikakoodeja piti selvitellä. Minähän en mihinkään pitkään reissuun lähde ilman volkkarin koodienlukuohjelmaa, joten nopeastihan tuolta selvisi, että ahtimen säätimen alipaine oli poissa.

Niin, tuo otsikko. Mummuni täyttäisi tänä vuonna 120, jos eläisi. Hänellä oli siinä 90-vuotiaana tapana sanoa, että "ei sitä ihminen tiedä". Valitettavasti dementia oli jo niin pitkällä, että ei kyennyt lausetta jatkamaan, ja minua ainakin jäi vaivaamaan, että mitä sitä ei ihminen tiedä.

Ehkä vielä jonain päivänä minä muistan, miten tuo lausahdus liittyi tämän päivän tapahtumiin.