Kultapalloja

Tänään kävimme koittamassa, miten kullasta voisi tehdä lasipallon. Tarkoitus on, että kullasta saataisiin kuvio lasipallon sisään.

Kultaa on käytetty lasin koristelussa paljon ennenkin. Lasia on voitu päällystää lehtikullalla, tai sitä on koitettu saada lasin sisään. Kultaa sisältäviä yhdisteitä on myös käytetty lasin väriaineena. Hippukultaa voi myös suoraan laittaa lasiin, koska sen sulamispiste on juuri sen verran korkea, jotta se ei lasia käsiteltäessä sula pois muodosta.

Hiput pitää toki ensin puhdistaa pinnalla olevista epäpuhtauksista ja oksideista. Jos sitä ei tee, niin kultaa käsiteltäessä niihin jäävä rasva ja muu kura joutuessaan sulan lasin kanssa kosketuksiin kaasuuntuvat ja muodostavat kuplan lasin sitään. Toki niitä kuplia joskus tehdään muotoilussa ihan tarkoituksella.

Tänään yritettiin sitä, että grafiittilevyyn kaiverrettuun uurteeseen ripoteltiin alle 0,5 mm kokoluokan kultahippuja, eli "hengettömiä". Grafiittiin oli kuvio tehty jo etukäteen, mutta kun vastaavasta tekniikasta ei ollut kokemusta, niin oletuksena tein 0,5 mm syvän kaiverruksen, jossa reunat olivat pyöristetyt. Kultahiekan saa uuretisiin helposti asemoitua, josta se olisi helpoin ottaa lasiin.

Tämä kerta meni enempi oppimisen puolelle ja pallo ei ihan täysin onnistunut lähinnä siksi, että kultaa ei saatu tarttumaan lasiin riittävän hyvin. Mutta opimme sen, että uurteita pitää madaltaa ja muotin (ja samalla kullan) esilämmitys pitää parantua, ennen kuin voi seuraavaa kertaa koittaa.

Kaikki ei mennyt ihan hukkaan. Uurteisiin laitettiin väriä, joka sitten tarttuikin helpommin lasiin. Tuolla menetelmällä saatiinkin pallo, joka on nyt kylääntymässä, eli lasikappaletta pidetään noin 500 asteen lämmössä. Siinä lasista poistuvat jännitykset ja kappale kestää käyttöä.

Kuviakin laitan, kun saan valmiin kappaleen uunista. YouTubeen tulee sitten valmistuksesta videotakin.

Tästä se sitten alkaa

Viimeinkin sain itsestäni irti sen verran energiaa, että sain tämän blogittamisen aloitettua. Mielessä on olllut montakin kertaa blogittaa näitä tarinoita, mutta kun on niin hyvä keksimään (teko)syitä itselle, miksi sitä ei voisi tai jaksa aloittaa. Niin monta tarinaa on jo vuosien varrella mennyt ohi, että pari blogillista niistä jo tulisi. Pitää muistaa muistaa kirjoitella niitä, kun tulee sopiva aasinsilta.

Ajattelin, että kirjoittaisin jotain kullankaivuusta. Itse enempi harrastan kullanhuuhtomista, joka on vain sitä vaskoolin kanssa läträämistä. Kaivaminen mielletään kaivostoimintaan tai koneelliseen kaivamiseen, josta nyt on paljon keskustelua uuden lakiesityksen myötä. Jotenkin sitä maata pitää siihen vaskooliin asti saada, joten jos kaurapuuron voimalla ränniin lapiointia pitää kaivamisena, niin sitten oikeasti kaivankin. Jos kultaa on 1-2 g / m3 maata noin keskimäärin, niin 5 g koruun saa lapioida muutaman kerran. Toki vain yksi lapiollinenkin riittäisi, mutta ei ehkä meikäläisen tuurilla.

Itse kuulun vain siihen harrastuksena ja vapaa-aikana kultaa kaivavaan osaan kaikista kullankaivajista. Sääli, että näin mukavasta toiminnasta elantonsa saavat joutuvat ahtaalle.

Mietin, mitä voisin lukijoille luvata, sillä joku syy pitää toki olla, että tätä tullaan katsomaan. Onko blogista hyötyä ilman lukijoita? Mikähän olisi blogittamisen vastine filosofiselle kysymykselle siitä kaatuvan puun äänestä, jota ei olla kuulemassa suhteessa siihen, ettei kukaan ole blogia lukemassa. Tylsästä arkielämästäkään ei ilman dramaturgisia taitoja saa sen ihmeempää saippuasarjaa, ja niitä taviselämän kertomuksia löytyy ihan tarpeeksi muutenkin.

Ehkä sen voisin luvata, että täältä löytyy jotain uniikkia, kuvia, arjesta erottuvia tarinoita ja kertomuksia - niitä, jotka ilman internettiä herkästi katoavat ikuisiksi ajoiksi.