Kausi on päättynyy, vuorossa on enää lopun valmistelut, leirin purku, rännien vieminen talviteloille ja paikkojen siivoaminen.
Päivällä oli Kultakioskilla tosin kilpailut, joissa piti poiketa. Itse olin vain kuvaamassa, en osallistujana. Enimmäkseen siellä oli samoja vanhoja partoja, joita ennenkin, mutta on yllättävää nähdä, miten paljon uutta polvea on kullanhuuhdonnasta kiinnostuneita - ja mikä ylivuotava into ja sisäinen tuli heillä kilpailuissa tähän lajiin onkaan!
Loppupäivä menikin sitten, kuten jo alussa kerroin, leirin ja laitteiden purkamisessa talviteloille, ja tavaroiden pakkauksessa lähtökuntoon. Joella piti ensin ränni purkaa, josta siis seulan putkiosat otin mukaan takaisin etelään. Niitä pitää ensi talven aikana vähän parannella tämän kauden lisääntyneellä tietämyksellä. Ränni muuten purettiin vain sopiviin osiin, että sen voi kaivaukselle jättää niin, ettei se talven aikana kärsi vaurioita. On sitten ensi vuonna kunnossa. Poikkeuksellisesti otin pumpun mukan. Kevään aikana sille voi olla käyttöä, ja se imuletku pitää korjata ensi kesäksi.
Lopulta jokainen nyssäkkä oli hakenut paikkansa ja vuorossa oli viimeinen tarkistuskävely leirin läpi. Narut ovat kiristetty, ettei tuuli niitä riepota, arimma ulkosäilytettävät on peitetty, polttoainekannut tukevasti pystyssä, roskat korjattu ja polttopuut peitetty. Sitten vain viimeinen vilaisu ja ...
Joella pitää aina käydä viimeiseksi ennen lähtöä. Siellä on vietetty tämän kesän antoisat hetket, kun on voinut sen veden solinan äärellä vain olla, hengittää hapekasta ilmaa, nuuhkia maiseman tuoksuja, ottaa käteen muutaman sadan miljoonan, ehkä vähän yli miljardinkin vuoden vanha kivi ja miettiä, mitä sekin voisi tästä seudusta kertoa. Monet olisivat sen tarinat. Siinä voi katsella penkan koivuja, joista on tullut otettua tukea, kun on mennyt joenpenkalle istumaan ja vaskaamaan päivän saalista. Penkalla istuessa on tullut kuunneltua äänimaisemaa, jossa pääsoittimena on ollut tuulen huminaa edessä olevan suon yli ja suhinaa vaivaiskoivuissa. Ehkä joku lintu on piipitellyt omaa sooloa, kun taustalla on soinut jatkuva ja tasaisen rentouttava joen solina. Hyttyset ja paarmat ovat omalla epävireisellä äänellään vain korostaneet kaiken muun harmonian kontrastia ja kuulumistaan siihen kuvaelmaan. Joskus pieniä ja nopeita tahteja on tullut kalojen pinnalla käynneistä tulleista pulpauksista. Kaikki vain on niin ja kaikki on aina olleetkin juuri niin.
Tänäkin vuonna tuossa hetkessä lopulta oli vain kaksi puroa, jonka läpi katsoin sitä kolmatta, Harrijokea. Katsoin joenpohjassa olevaa puunrunkoa, josta pieni osa oli taas pinnan yläpuolella. Vesi oli laskenut joessa. Silti ne kaksi muuta puroa vain virtasivat.
Huomenna kaikki on toisin.
(Siirretty teksti toisesta blogista.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti