Viimeinkin sain itsestäni irti sen verran energiaa, että sain tämän blogittamisen aloitettua. Mielessä on olllut montakin kertaa blogittaa näitä tarinoita, mutta kun on niin hyvä keksimään (teko)syitä itselle, miksi sitä ei voisi tai jaksa aloittaa. Niin monta tarinaa on jo vuosien varrella mennyt ohi, että pari blogillista niistä jo tulisi. Pitää muistaa muistaa kirjoitella niitä, kun tulee sopiva aasinsilta.
Ajattelin, että kirjoittaisin jotain kullankaivuusta. Itse enempi harrastan kullanhuuhtomista, joka on vain sitä vaskoolin kanssa läträämistä. Kaivaminen mielletään kaivostoimintaan tai koneelliseen kaivamiseen, josta nyt on paljon keskustelua uuden lakiesityksen myötä. Jotenkin sitä maata pitää siihen vaskooliin asti saada, joten jos kaurapuuron voimalla ränniin lapiointia pitää kaivamisena, niin sitten oikeasti kaivankin. Jos kultaa on 1-2 g / m3 maata noin keskimäärin, niin 5 g koruun saa lapioida muutaman kerran. Toki vain yksi lapiollinenkin riittäisi, mutta ei ehkä meikäläisen tuurilla.
Itse kuulun vain siihen harrastuksena ja vapaa-aikana kultaa kaivavaan osaan kaikista kullankaivajista. Sääli, että näin mukavasta toiminnasta elantonsa saavat joutuvat ahtaalle.
Mietin, mitä voisin lukijoille luvata, sillä joku syy pitää toki olla, että tätä tullaan katsomaan. Onko blogista hyötyä ilman lukijoita? Mikähän olisi blogittamisen vastine filosofiselle kysymykselle siitä kaatuvan puun äänestä, jota ei olla kuulemassa suhteessa siihen, ettei kukaan ole blogia lukemassa. Tylsästä arkielämästäkään ei ilman dramaturgisia taitoja saa sen ihmeempää saippuasarjaa, ja niitä taviselämän kertomuksia löytyy ihan tarpeeksi muutenkin.
Ehkä sen voisin luvata, että täältä löytyy jotain uniikkia, kuvia, arjesta erottuvia tarinoita ja kertomuksia - niitä, jotka ilman internettiä herkästi katoavat ikuisiksi ajoiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti